Sivut

lauantai 29. syyskuuta 2012

Lauantain herkuttelut!

Viikon herkkupäivä! Jes! :D Itse tehtyä pitsaa, pohjana kananmuna ja suola (vatkaa valkuaiset, lisää suola ja nostele keltuaiset joukkoon kevyesti sekoittaen, paista 150asteessa noin 30min). Pitsaa ollaan tehty nyt vallan kananmunasta, joka ylläolevalla tavalla tai karppaus.infon sivuilta löytyvällä oopsien ohjeella, toimii muuten ihan mahdottoman hyvin! Ei sitä vehnämössöä kyllä voi väittää edes kaipaavansa. Ja selvennyksenä, meille ei karppaa kukaan eikä mikään, mutta mies on gluteenitonta ruokavalioo noudattanut kohta kuukauden päivät, joten sen takia monet ruuat on nyt tullut varioitua ja karppaus sivuilta saa hyviä ohjeita. Pojalle keitetään kyllä pastaa (luomu, täysjyvä) ja hän syö leipää, miehelle oon tehnyt joko mantelileipää tai siemennäkkäriä. :) Tosi paljon olen lähiaikoina lueskellut muun muassa gluteenista ja viljoista, ja sen takia niitä ollaan ihan tarkoituksella vähennetty meidän koko perheen ruokailuista, koska vähemmälläkin pärjää, ihan kaikki. Miehen vatsaongelmat on tän reilun kolmen viikon aikana hävinneet muuten kokonaan, ennen närästystä on ollut viikoittain. Melko selvä (ja tyypillinen) gluteeniyliherkkyys siis hänellä. Oma kroppa mulla kestää viljoja kohtalaisesti, pääasiassa syön ruista ja jonkun verran kauraa sekä spelttiä. Suuremmissa määrin vatsan turvotus kyllä nousee entisiin määriin, eli jotain herkkyyttä lie mullakin, silti. Valkoiset viljat nyt on jo pitkään olleet pois, kaikki käytetyt tuotteet on täysjyvää ja melko usein myös luomua. Luomuruokaan siirrytään kokoajan enemmän, mitä enemmän lukee näistä, sen luonnollisemmalta valinnalta se tuntuu. Ajatus siitä, kuinka prosessoitua ruoka nykyään on, lähinnä kauhistuttaa ja vieläkin enemmän se, kuinka vähän ihmiset sitä tuntuu tiedostavan! Onneksi itse saan päättää, mitä meidän perheessä syödään! 

melkein koko pellillinen hävis parempiin suihin :)
Naposteluun ostettiin Parrotsin jugurttipähkinöitä ja sokerimanteleita :D irttarit on vallan vaihdettu niihin, sentään hiukan vähemmän lisä-, väri- ja säilöntäaineita :P Lisäks ite tehtyjä lehtikaalisipsejä! Tuli muuten melkosen hyviä, noita voikin napsia ihan huoletta. Ohjeita löytyy guuglesta, mutta lyhykäisyydessään: oliiviöljyä ja suolaa hierotaan pestyihin lehtikaalinpalasiin, uuniin 175astetta 7-11min, valmis! Ja hei, käyttäkää laatusuolaa (esim. ruususuola) ja jättäkää ne prosessoidut valkoset suolat sinne kauppaan. Sama pätee sokeriin, laadukkaat sokerit (intiaanisokeri esim) käyttöön ja valkonen sokeri pois. Suomessa on ärsyttävän paljon vallalla käsitykset siitä, että sokeri ja suola vievät ihmiset huonoon kuntoon, mutta ikinä ei puhuta niiden laaduista. Laatusuolat ja -sokerit ovat ihmiskehon hyödynnettävissä eivätkä tee sille pahaa, toisin kuin prosessoidut tuotteet. Miettikää sitä seuraavan kerran kaupassa ollessanne.


Rentouttavaa viikonloppua! Minä menen huomenna hakemaan helpotusta kuukauden kestäneisiin alaselkäkipuihin ystävän akupunktioneuloista. :)

2 kommenttia:

  1. Ihania ohjeita<3 Noita sipsejä taidan kokeilla minäkin vaikka ens v-loppuna :)

    VastaaPoista
  2. mä haluun maistaa tota pitsaa :)

    VastaaPoista